Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -


mobi - Torstai 2015-12-31, AATTO 2016 - N:o 1852
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - 97371

LIISA 150 VUOTTA!

KATSAUS 2015 TAMMIKUU - KESÄKUU
KATSAUS 2015 HEINÄKUU - JOULUKUU 
Kuvia ja juttuja, hiukan tuttuja.


LIISA 150 VUOTTA!

Katso miten piiri pyörii
hummerit kun siinä hyörii

Lewis Carrol
Alice in Wonderland

julkaistiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1865


Ohessa arkistojuttu vuodelta 2009 kuvitettuna elokuvan kuvilla vuodelta 2005.

MIKÄ ON MUUTTUNUT?


Arkistosta vuodelta 2009!
Tiistaina 2009-04-07 klo 14:33. Piiri pieni pyöri. Uralin pihlaja, pitkästä aikaa Tapio Rautavaara Harju ja Pöntisessä, siis Eskon kahvilassa, jossa kuva tulee ilman kaapelia. Kauas kulki tieni, jäi hän jota rakastan, syksyn punaiset marjat, on sydän onneton. Ja sitten tähän piiriin jonka otsikon sain juuri kirjoitettua. Kenties tuuli kerran lauhemmin, missä pihlaja kukkii armaan nähdä saan. Niin, Fortum. Lilius sai lähteä ja kenen toimesta, suurimmalta saman hallituksen toimesta joka on siunannut nämä ökykannustimet. Siis pukit kaalimaan vartijoina, taitaa siellä olla joukossa yksi kuttukin. Siis piiri pieni pyörii. Ällöttävin on tietenkin uusi hallituksen puheenjohtaja Lehti, joka oli ryöstämässä ja pilkkomassa aikoinaan valtion omaisuutta, Valtion tietokonekeskusta, jonka nämä veijarit poliitikkojen avustuksella muuttivat Tietoenaattoriksi ja saneerasivat väkeä pihalle minkä kerkisivät. Ällöttävyys tulee siitä Kaikki alkoi siitä kun lopputilin sain sitten täyden lastin hain pullo kiersi, ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku, kun on alkuun päästy niin antaa mennä vain juhlat alkaa Irwin.   

Niin tämä Lehti Tietoenaattorin entinen pomo kertoo kristillisistä arvoistaan jossain artikkelissa joka silmiini sattui aikaisemmin. Tällainen mies on siis sitten erottanut Liliuksen tämän lymyilijä Häkämiehen toiveiden mukaan. Ja kuka tilalle Kuula, joka on ollut jopa kauemmin kuin Lilius tällä ryöstöretkellä, saalis euroissa on tietenkin pienempi kuin toimitusjohtajan, mutta kyllä se varmaan kymmenen miljoonaa ylimääräistä kannustuslisää on ollut, siis euroa. Moraali siinähän oli kysymyksessä ja etiikka kun tässä näitä joku vuosi sitten yritettiin kohtuullistaa, jonka sitten presidentti Halonen lausunnollaan esti. Eeva ja Olavi Virta juuri loppui.

Katso miten piiri pyörii
hummerit kun siinä hyörii







Kuvat: Pertti Manninen,
nettisanomat.com/2005/03/29/
pressosanoma.html
Kävelisit nopsempaan
etanalle sanoo turska







Kuvat: Pertti Manninen, nettisanomat.com/2005/03/29/
pressosanoma.html

Niin Carola Teir-Lehtinen, joka lähti lätkimään ehkä vuosi sitten.
Tiedotusjohtajan palkkasi Lilius ja tämä ruotsinkielinen Fortum-keskitys, tästä ei ole paljon kirjoitettu. Sai tämä viestintäjohtajakin ehkä kymmenen miljoonaa ekstraa, oli siinä viestimistä monopolialalla.
Joskus joku kaikki penkoo kun ne ovat kuitenkin olleet julkisia nämä päätökset. Kerran luin että jonain vuonna jaettiin 350:lle avainhenkilölle 400 miljoonaa, en tiedä oliko markkoja vai euroja, mutta ainakin yksi ministerin mies, Mönkäreen tai Luhtasen, on edelleen jäänyt tarkistamatta, oli edunsaajien joukossa. Niin ja saihan näitä kannustimia aikoinaan jo potkut saaneetkin tai siirretyt johtajat.

Löytyykö jostain resurssia selvittää mitä siellä oikein tapahtui, missä on Fortumkirjan kirjoittaja? Sonerakirja on Nettisanomissa heti sen ilmestyttyä julkaistu ja on vieläkin vaan luettavissa. Linkki. Tämän päivän Ilta-Sanomissa oli jo yleisönosastossa kysymys mitä nämä löperöiden ohjelmien hyväksyjät ovat saaneet, niin hallituksen jäsenet kuin ministerit, siis vasta kysymys, ja virkamiehet esim. Erkki Virtanen ja Tapio. Kysyä voi onko Sdp jotakin saanut kun mitään ei haluta selvittää ja presidenttikin on ollut hädässä pelastamassa, ettei asioita selvitetä. Suomi on korruptoitumaton maa, näinkö on? Onko nämä sonerat ja fortumit vain löperyyksiä, ainakin rakennusliikkeiden rahavirtoja ja Kehittyvää Suomea pitäisi paremmin selvittää. Mikä oli Sipoon maakaappauksen todellinen tausta? Tässä pääministeri ja Mari Kiviniemi ja Hannes Manninen olivat vetureita. Silmät mua katsoo niin ja meille loisti valot Moskovan, tähän Harju ja Pöntinen päättyy. Valot sammuu kaupungin. sanoit hiljaa näkemiin, lyhdyn alla erottiin. Niin Lilius joutui Siperiaan tai ainakin Moskovaan hoitamaan tätä kahden miljardin euron kuplaa, toivottavasti ei nyt sentään kuplaksi puhkea. Kerran iltaa tummuvaa, en voi sua odottaa. Klo on nyt 16:01, oikeasti, tässä alussa oli kesäaika. Ainakin nämä kannusti.

Kirjoitettu Eskon kahvilassa Laukaassa musiikkitoivomusten soidessa Harju ja Pöntinen-kanavalla tiistaina 2009-04-07 klo 15:33 alkaen. Pertti Manninen. Kuvat: "Katso miten piiri pyörii, hummerit kun siinä hyörii" ja "Kävelisit nopsempaan, etanalle sanoo turska" elokuvasta Liisa Ihmemaassa. Henkilöt: Tapio Rautavaara, Mikael Lilius, Matti Lehti, Antti Hammarberg, Jyri Häkämies, Tapio Kuula. Tarja Halonen, Olavi Virta, Carola Teir-Lehtinen, Sinikka Mönkäre, Leena Luhtanen, Erkki Virtanen, Markku Tapio, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi ja Hannes Manninen. Kuvitellut henkilöt: Eeva ja Liisa. Firmat: Fortum, VTKK (Valtion tietokonekeskus), Tieto-Enator, Sonera ja Suomen valtio. Puolueet: Sdp, kokoomus ja keskusta. Paikat: Ural, Espoo, Sipoo, Siperia ja Moskova. Kirjat: Sonerakirja ja Fortumkirja (tekeillä jossakin). Lehdet: Ilta-Sanomat ja Nettisanomat.

 

POIMINTA
VUOSIKATSAUS 2015.

Marraskuu ja joulukuu.

Osakkeiden hallintarekisteri. Stubb kertoo rikosmahdollisuudesta asiaa harkitseville.

marraskuu 29, 2015

Osakkeiden hallintarekisteri. Valtionvarainministeri Alexander Stubb kertoo rikosmahdollisuudesta asiaa harkitseville.

Valtiovarainministerillä on substanssit hakusessa. Ensin hän kertoo siitä, että 90 prosenttia lausunnoista ovat myönteisiä uudistukselle, kun oikea luku on 10. Ei tällaista voi valtiovarainministeri päästellä suustaan kuin juovuksissa tai huumeissa.

Pahinta on kuitenkin se, että hän eilen lauantaina Ylen uutisissa (2015-11-27 klo 22) puolusteli tätä uudistusta, kaikkea en kuullut kun uutisläherys oli jo menossa, sanoen ”Jo nyt suomalaiset voivat käyttää ulkomaisia hallintarekistereitä”. Enempää ei ainakaan tähän uutislähetykseen selostusta tullut, Jos Stubb ”unohti” kertoa, että tällainen menettely on rikollista hän antoi siis ohjeen asiaa harkitseville rikolliseen menettelyyn? Huh huh!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2015-11-28 klo 09:05.

POIMINTA
VUOSIKATSAUS 2015.

Joulukuu.





Peuroja takapihalla. Kirkkonummi. Lapinkylä. Kuvat: Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2015/12/12/etusivu.html

 

POIMINTA
VUOSIKATSAUS 2015.

Huhtikuu.

Poliittinen muisti: Varallisuusveron poistokoplakolmikko rynnimässä eduskuntaan 2015! Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma, Lauri Ihalainen.

huhtikuu 19, 2015

Poliittinen muisti: Varallisuusveron poistokoplakolmikko rynnimässä eduskuntaan 2015! Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma, Lauri Ihalainen.

Kun ajattelin seurata vaalitulosta illalla televisiosta, niin valitessani kumpaa kanavaa katsoisin: TV1:tä tai MTV:tä törmäsin MTV:n ohjelmatiedoissa kanavan valitsemiin konkarikommentaattoreihin: Matti Vanhanen ja Eero Heinäluoma.

Jo on aikoihin eletty. Tämä varallisuusveron poistokopla siis studiossa ja kolmas takuumies Lauri Ihalainen sitten omassa vaalijuhlassaan. Matti Vanhanen oli sen hallituksen pääministeri ja Eero Heinäluoma saman hallituksen valiovarainministeri, kun varallisuusvero poistettiin. Voi kai hyvin arvella, että siitä alkoi SDP:n alamäki, kun solidaarisuus unohtui.

Varallisuusveron poisto ei olisi onnistunut ilman SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen hyväksyntää. Aikoinaan hän soperteli, että poisto tarvittiin tulopoliittisen kokonaisratkaisun saavuttamiseksi!

No. Poliittinen muisti on lyhyt. Äänestäjät eivät enää muista näiden röyhkimysten suoritusta, vaan äänestävät heidät nyt sitten kirkkaasti eduskuntaan: Eero Heinäluoman Helsingistä, Matti Vanhasen Uudeltamaalta ja Lauri Ihalaisen Keski-Suomesta.

Toivottavasti saisivat nyt niin paljon ääniä, etteivät jättäisi rannalle uusia, ehkä rehellisiä nuorempia ehdokkaita. Muutaman tunnin kuluttua asia selvennee.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntaina, vaalipäivänä, äänestyksen ollessa vielä käynnissä 19.04.2015 klo 13:56

http://viikkosanomat.fi/2015/04/19/poliittinen-muisti-varallisuusveron-poistokoplakolmikko-rynnimassa-eduskuntaan-2015-matti-vanhanen-eero-heinaluoma-lauri-ihalainen/

Tags: , , ,
, ,, , , , ,
, , , , , ,
, ,
,,

http://www.nettisanomat.com/2015/04/22/etusivu.html

POIMINTA
VUOSIKATSAUS 2015.
Helmikuu.

SNOW RUGBY JYVÄSKYLÄN LUTAKOSSA LAUANTAINA 28.02.2015. SARJA 1. 60 KUVAA.
Ladies: Jyväskylä Rugby Club vs. Turku Swans - Men: Jyväskylä Rugby Club vs. Åland Stags Rugby Club

http://www.nettisanomat.com/2015/02/28/etusivu.html


KOKO KATSAUS 2015 TAMMIKUU - KESÄKUU
KOKO KATSAUS 2015 HEINÄKUU - JOULUKUU 
Kuvia ja juttuja, hiukan tuttuja.

POIMINTA
VUOSIKATSAUS 2015.

HUHTIKUU 

KUVAT. TEUVO HAKKARAINEN TERVEHTII KANNATTAJIAAN JYVÄSKYLÄN KOMPASSILLA. - NASIMA RAZMYAR HYMYILEE KILPAA AURINGON KANSSA HELSINGIN KAMPISSA
. MOLEMMAT VALITTIIN.


TEUVO HAKKARAINEN TERVEHTII KANNATTAJIAAN JYVÄSKYLÄN KOMPASSILLA. - NASIMA RAZMYAR HYMYILEE KILPAA AURINGON KANSSA HELSINGIN KAMPISSA. MOLEMMAT VALITTIIN.

KUVAT: PERTTI MANNINEN. JYVÄSKYLÄSSÄ TIISTAINA 07.04.2015 12:37 JA PERJANTAINA 10.04.2015 HELSINGISSÄ. 16:23.
ISONNA JA LAAJENNA!

http://www.nettisanomat.com/2015/04/20/etusivu.html

POIMINTA
VUOSIKATSAUS 2015.

TOUKOKUU 

1.5 - TOUKOKUU 2015 - AJANKOHTAINEN KUVAPARI VUODELTA 1994. -

ERIKA JYVÄSKYLÄSSÄ 1.5.1994.
KUVA "TYÖTÄ KAIKILLE". PERTTI MANNINEN. PÄIVÄMÄÄRÄ MERKATTU KUVAAN SEN AIKAISELLA TEKNIIKALLA! TÄMÄ KUVAPARI JULKAISTU MYÖS KYMMENEN VUOTTA SITTEN 2005.

2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - 2009 - 2010 - 2011 - 2012 - 2013 - 2014 - 2015

http://www.nettisanomat.com/2015/05/01/etusivu.html


POIMINTA
VUOSIKATSAUS 2015.

SYYSKUU. KOKO SUOMI PYSÄHTYY - SIPILÄ OSAA OLLA KOVA. LAUANTAI 12.09.2015 KLO 11:59.



SYYSKUU 2015. KOKO SUOMI PYSÄHTYY - SIPILÄ OSAA OLLA KOVA. ILTALEHTI, ILTA-SANOMAT. LÖÖPIT.

Kuva: Pertti Manninen. Uusimaa. Espoo. Leppävaara. CELLO. LAUANTAI 12.09.2015 KLO 11:59.

http://www.nettisanomat.com/2015/09/15/etusivu.html

 

VUOSIKATSAUS 2015.
ELOKUU.

www.forssasilentmovie.com

http://www.nettisanomat.com/2015/08/21/etusivu.html

KOKO KATSAUS 2015 TAMMIKUU - KESÄKUU
KOKO KATSAUS 2015 HEINÄKUU - JOULUKUU 
Kuvia ja juttuja, hiukan tuttuja.


Arkistosta vuodelta 2009!
"Matti naisten ympäröimänä, ainakin lehtitelineessä". Tänään maanantaina 2009-04-06.
"Matti naisten ympäröimänä, ainakin lehtitelineessä". Tänään maanantaina 2009-04-06.
Kuva: Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Kylpylä-hotelli Peurunka. Puoti. Maanantai 2009-04-06 klo klo 13:47. Laajenna!
Linkit: Pääkirjoitus: Numeropeliä. Lue!
"Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta". Lue!

 


VUOSIKATSAUS 2015.
SYYSKUU. SYKSYN SATOA.



SYKSYN SATOA - HEINÄÄ KARJALLE - PUOLUKAT OMASTA PIHASTA. TOSI KIRPEITÄ, MUTTA AH NIIN IHANIA.

Kuva: Pertti Manninen. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. SUNNUNTAI 20.09.2015 PUOLEN PÄIVÄN JÄLKEEN.

http://www.nettisanomat.com/2015/09/20/etusivu.html

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -

?

Joulunumero

Torstai 2015-12-24, Jouluaatto - N:o 1849

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

 

RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA VUOTTA 2016!

AATONAATTONA 23.12.2015 MATKALLA KUVAT

Verkkoviestin poistamismääräys kunnianloukkausasiassa. Lue!

 


Etsi Nettisanomista!

ARKISTOSTA

 

 


ARKISTO SYYSKUU 2014.
PAASIKIVEN PATSAALLA.


PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie.

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 

 


"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

 



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

 

 

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.

http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm

 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm

 

Iske.fi - 2015/12/31 - LIISA 150 VUOTTA! - Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii - Lewis Carrol Alice in Wonderland julkaistiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1865< - Ohessa arkistojuttu vuodelta 2009 kuvitettuna elokuvan kuvilla vuodelta 2005.- MIKÄ ON MUUTTUNUT? POMINTA VUOSIKATSAUS 2015 Kuvia ja juttujakin, hiukan tuttujakin. ONNELLISTA VUOTTA 2016!- - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. -Kokoelmasta RAKASTA. Kesäkuu. Toimittanut Arto Manninen. - etusivu - torstai 31.12.2015 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

2015, vuosikatsaus, poiminta

N:o 1852 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2015-12-31, nettiin 2015-12-31 20:43, linkkejä 2015-12-31.

 

 

 


ARKISTO 1999 syyskuu

1999/8
torstaina
syyskuun 23. päivänä 1999 
Joka torstai

Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin!

nettisanomat.com
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

etusivu

urheilu
tv
pääkirjoitus
kulttuuri
asunto

mielipiteeni
lukijoilta

ilmoita ilmaiseksi: osta&myy

tapaamiset
säälinkki

lahjoita ruokaa

hakemisto ja aiemmat lehdet

kuvat
tietolinkit
info

Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin!

Säästöpankkien pilkkominen uudessa valossa.

Merita-Nordbankenista ruotsalaiset tulevat omistamaan uuden julkistetun suunnitelman mukaan 60 prosenttia. 

Suomen valtio piti pystyssä pankin suomalaiset edeltäjät KOP:n ja SYP:n veronmaksajien ja yrittäjien selkänahasta kiskotulla pankkituella. 

SYP:lle annettu tuki oli osin pääomatukea, jonka pankki maksoi myöhemmin takaisin, mutta myös Säästöpankkien pilkkomisesta koitunutta tukea sille itselleen ja KOP:lle. 

Ikuiseksi (?) arvoitukseksi tuen suuruus jää, koska asia on liian arkaluontoinen tämän sukupolven selvitettäväksi. Eräs arvio on 15 miljardia markkaa, josta puolikkaan osuus siirtyy nyt ruotsalaisomistukseen.

Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin: 

Pilkkojan syntymäpäivähaastattelu

Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit!
Totisinta totta Suomessa 1993!

Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin:

"Kunniapaikalla Inhan työhuoneessa on Helsingin Sanomissa syksyllä 1993 julkaistu pilapiirros. Siinä seisovat Suomen Säästöpankin pilkkojat: Oikealla on KOP:n Eino Halonenmoottorisahan kanssa, sitten Inha veitsineen sekä SYP:n Markku Pohjola ja osuuspankinTaisto Joensuu omine aseineen."

"Inhalle se vuosi on hänen pankkiuransa kohokohtia. "Olihan se jännä juttu, Siitähän me olemme ylpeitä, että onnistuimme pitämään projektin miltei viime metreille salassa.""

"Suomen säästöpankin osien saaminen oli pelastus myös Postipankille. Se sai läpi vaatimuksensa tasajaosta, vaikka muut yrittivätkin kaikin keinoin jakoa markkinaosuuksien mukaan."

""Me olimme ylivoimaisesti pienin pankki, vain kymmenen prosentin markkinaosuudella. Kaupan jälkeen meistä tuli 15-16 prosentin pankki.""

" Tekniikan kehityskin liittyi oleellisesti tapahtumiin. Kun neuvottelut kiihtyivät elokuussa 1993, harhautusoperaatioihin kuului, että pilkkojat saivat pankkiensa ensimmäiset kännykät."

""Kaikilla oli silloin nmt:t, mutta pelkäsimme, että pahus vie, joku voi niitä kuunnella.""

ARKISTO 1999 syyskuu

http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998pankkituki.htm

http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998pankkipilkkoja.htm

 

 


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. 2015

 

tammi 2015 helmi 2015 maalis 2015 huhti 2015 touko 2015 kesä 2015 heinä 2015 elo 2015  
nettisanomat.com
26505 24883 26669 19369 23218 20736 17047 22569  
viikkosanomat.fi
18561 19256 16836 14362 15237 16171 16259 14328  
12.fi
15050 10422 11701 11935 13810 11146 13145 12674  
sanomanetti.fi
10998 11597 11276 9260 11049 8689 9798 7994  
hs27.com
6701 6688 5004 4533 4079 3046 3885 3897  
sanomapark.fi
5936 6213 5072 4024 4860 3362 4228 3742  
sanomatori.fi
4618 3771 2548 3311 2827 2136 3029 2825  
viikko.fi
3716 3560 3474 2679 3123 2054 3080 3121  
helkinginsanomat.com
2787 2242 2665 2557 2688 2325 2500 2707  
sanomaa.com
2733 2044 2333 2052 1828 1820 1688 1914  
nettimobi.com
2347 2087 2122 2218 2434 2163 2078 1988  
hs24.mobi
1805 1385 1642 1668 1807 1717 1877 1592  
wincapita.fi
1654 1516 1683 1454 1631 1540 1714 1939  
nettilehti.com
1560 1268 1481 1354 1460 1091 1500 1653  
fy.fi
1021 875 826 977 1066 829 996 933  
shit.fi
966 986 978 849 832 734 735 765  
kuvaviikko.fi
771 920 1201 960 773 682 726 697  
sanomasampo.fi
676 684 1322 1253 1155 978 1143 1088  
vuosisanomat.fi
667 708 778 888 746 734 827 787  
vuosi.fi
637 607 720 677 530 640 674 693  
hesansanomat.fi
483 522 933 827 765 667 671 734  
nettimobi.fi
470 476 545 434 409 382 470 462  
venus.fi
457 430 459 423 351 334 408 449  
keskiviikko.fi
428 413 357 435 347 335 426 409  
maanantai.fi
417 397 400 278 307 262 313 351  
n1.fi
416 459 576 446 438 405 448 485  
infoinfo.fi
411 394 513 468 440 287 357 414  
elama.fi
410 380 467 343 366 334 374 441  
sanomaviikko.fi
390 356 693 757 735 642 792 692  
kuvala.fi
364 377 331 351 332 319 375 431  
let.fi
346 449 466 348 380 327 365 421  
sanala.fi
345 324 321 277 418 295 339 381  
sanat.fi
297 292 292 251 342 262 331 387  
sanonet.fi
297 395 387 326 334 367 411 457  
tiistai.fi
289 301 291 261 281 251 364 350  
helsinki-areena.fi
276 315 644 565 510 502 464 559  
raw.fi
269 324 303 268 330 280 317 361  
gagarin.fi
267 277 243 321 233 216 278 279  
12tori.fi
249 314 344 344 379 350 358 389  
iske.fi
237 260 273 281 398 292 374 383  
eduskuntatalo.fi
216 264 320 301 242 231 254 280  
per.fi
191 238 215 180 177 190 191 242  
week.fi
160 227 227 213 238 193 212 234  
iltaset.fi
141 201 177 253 260 250 319 328  
suomisanomat.fi
141 186 202 244 287 239 292 355  
sanomo.fi
140 137 118 162 183 206 243 268  
pappa.fi
125 168 185 200 164 176 204 269  
mummi.fi
118 168 178 194 152 167 226 342  
kansalaistori.fi
99 147 152 153 180 178 266 373  
2015-02-03 118158                
2015-03-15   110903              
2015-04-22     110943            
2015-08-08       96284 105131 91532 97371    
2015-09-24               99432  
mobisanomat.fi 84 120 179 194 200 216 237 257  
2015-09-25               99689  
Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2014 .

 

Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. 2015

 

syys 2015 loka 2015 marras 2015 joulu 2015
nettisanomat.com
18879 20450 19344  
viikkosanomat.fi
13663 16045 14791  
12.fi
10796 12390 12232  
sanomanetti.fi
6784 8086 7774  
hs27.com
       
sanomapark.fi
3457 3709 3143  
sanomatori.fi
2728 2991 2721  
viikko.fi
2511 2467 2056  
helkinginsanomat.com
2390 2825 3533  
sanomaa.com
1898 1718 1368  
nettimobi.com
1930 2399 2948  
hs24.mobi
1796 1699 1566  
wincapita.fi
1533 1477 1859  
nettilehti.com
1495 1625 1724  
fy.fi
920 1079 1063  
shit.fi
765 745 896  
kuvaviikko.fi
697 630 666  
sanomasampo.fi
1088 1094 1218  
vuosisanomat.fi
787 775 842  
vuosi.fi
693 691 695  
hesansanomat.fi
734 780 777  
nettimobi.fi
462 478 651  
venus.fi
449 434 453  
keskiviikko.fi
409 429 430  
maanantai.fi
351 372 341  
n1.fi
485 494 507  
infoinfo.fi
414 401 375  
elama.fi
441 404 428  
sanomaviikko.fi
692 780 782  
kuvala.fi
431 435 453  
let.fi
421 398 435  
sanala.fi
381 446 390  
sanat.fi
387 387 359  
sanonet.fi
457 456 445  
tiistai.fi
350 347 343  
helsinki-areena.fi
559 644 569  
raw.fi
361 362 337  
gagarin.fi
279 288 271  
12tori.fi
380 425 435  
iske.fi
383 402 377  
eduskuntatalo.fi
280 285 282  
per.fi
242 212 254  
week.fi
234 284 281  
iltaset.fi
328 407 347  
suomisanomat.fi
355 351 392  
sanomo.fi
268 277 349  
pappa.fi
269 334 370  
mummi.fi
342 351 346  
kansalaistori.fi
373 364 327  
mobisanomat.fi 257 261 368  
2015-12-24        
Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2014 .

Sivun alkuun!


POISTOT VAASAN HOVIOIKEUDEN MÄÄRÄYKSEN 19.11.2015 MUKAISESTI 03.12.2015 - 23.12.2015. SIVUSTOLLE ON PALAUTETTU KESKI-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN 24.01.2012 TUOMION MÄÄRÄÄMÄT POISTOT (XXX-MERKINNÄT), JOTKA HOVIOKEUS PÄÄTÖKSESSÄN KUMOSI. POISTOLINKKI SIVUJEN ALKUUN LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015. NETTISANOMAT. PERTTI MANNINEN.


Tämä sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto sivustoa hs27.com-muokaten. Kuvat haetaan nettisanomat-sivustolta. Sivut 07-01-2015 - 31.12.2015 nettiin maanantaina 14.03.2016.